Rasvaprosentilla tarkoitetaan koko kehon rasvan määrää. Se on yleisesti ottaen suhteellisen hyvä keino arvioida, onko joku henkilö yli- tai alipainoinen, vaikka sitä ei voidakaan pitää ehdottoman paikkaansa pitävänä. Ihanteellisena rasvaprosenttina pidetään naisilla 18-25 prosenttia ja miehillä 10-20 prosenttia. Nykyään rasvaprosentin mittaaminen onnistuu kätevästi myös kotoa käsin.
Rasvaprosenttia verrataan usein painoindeksiin ja tässä vertailussa rasvaprosentti voittaa, sillä painoindeksi ei ota huomioon ihmisten erikokoisia lihasmassoja. Todella terve urheilija voi olla painoindeksin mukaan ylipainoinen, vaikka samalla hänen rasvaprosenttinsa olisikin alhainen. Sama pätee myös toisin päin ja lihaskunnon ollessa heikko voi henkilön painoindeksi olla normaalin rajoissa, mutta rasvaprosentti taas kivuta yli suositusten.
Rasvaprosentin mittaaminen
Rasvaprosentti on parempi kehon mittari kuin painoindeksi, mutta täysin tarkkaa tulosta on kuitenkin mahdotonta saada. Rasvaprosentti voidaan mitata usealla eri keinolla. Kaksi tavallisinta näistä ovat ihopoimumittaus ja biombendassi-mittaus.
Ihopoimumittausta suositellaan sellaisille henkilöille, joiden rasvaprosentti on normaalin rajoissa, sillä mitä enemmän rasvaa kehossa on, sitä epätarkemmaksi ihopoimumittauksen tulokset yleensä menevät. Mittauksessa käytetään erikoispihtejä ja mitattavia kohtia on neljä: hauis, ojentajat, lapaluu ja suoliluun harju. Jokaisesta kohdasta mittaus tehdään kolme kertaa ja sitten lasketaan näiden mittausten keskiarvo. Mittaustulosta ei voida pitää täysin tarkkana ja yleensä tulos riippuukin ihmisen kehosta ja myös testaajasta. Saatuja tuloksia verrataan yleiseen taulukkoon, jossa on viitearvot sukupuolen ja iän mukaan.
Bioimbendanssimittausta pidetään tarkempana kuin ihopoimumittausta. Tässä menetelmässä mittaus perustuu koko kehon läpi kiertävään heikkoon sähkövirtaan. Mitä enemmän mitattavassa kehossa on rasvakudosta, sitä nopeammin sähkövirta kiertää koko kehon läpi ja mittaa rasvaprosentin. Tässäkin mittauksessa virhetulokset ovat mahdollisia, sillä mittaus perustuu pitkälti kehon nestetasapainoon. Mittaus tulisi siis suorittaa mahdollisimman neutraaleissa olosuhteissa ja tulosten arvioinnissa tulisi huomioida ainakin vuorokaudenaika ja syödyn ravinnon määrä.
Nykyään erittäin helppo keino mitata oma rasvaprosentti on kehonkoostumusvaaka, jollaisen voi ostaa itselleen kotiin. Vaa’an päälle mennnään seisomaan, jolloin tulokseksi saadaan oma paino ja kehon rasvaprosentti. On olemassa myös laitteita, jotka kertovat näiden tietojen lisäksi enemmän, kuten lihasmassan, luustontiheyden ja kehon vesipitoisuuden. Kaikki kehonkoostumusvaa’at perustuvat bioimbendassimittaukseen.
Rasvaprosentin voi halutessaan käydä mittauttamassa myös laboratiomittauksilla, mutta yleensä se on liian kallista tavallisen ihmisen kukkarolle. Yllämainituin keinoin saakin riittävän hyvin viitettä siitä, mikä on oma rasvaprosentti.
Rasvaprosentilla saadaan suuntaa-antavia tuloksia
Rasvaprosentin lisäksi oman painon ja lihavuuden arvioinnissa kannattaa ottaa huomioon muitakin seikkoja. Painoindeksin ja rasvaprosentin yhdessä käyttäminen kertoo todennäköisesti paremman tuloksen kuin kumpikaan yksinään. Lisäksi hyvä keino lihavuuden arviointiin on myös vyötärön ympärysmitta, sillä se kertoo suuntaa antavasti kehon koostumuksesta ja mahdolliisista terveydellisistä riskeistä.
Rasvaprosentilla saa suuntaa antavan tuloksen oman kehon terveydentilasta ja rasvan määrästä, mutta eri vaa’atkin voivat keskenään jo antaa eri tuloksen. Ihmisen oman kehon muoto ja koostumus vaikuttavat paljon siihen, onko luotettavampaa mitata rasvaprosentti bioimbendanssi- vai ihopoimumittauksella. Myös ikä vaikuttaa ratkaisevasti mittaustuloksiin, eikä rasvaprosentti näin ollen välttämättä ole kaikkein paikkansa pitävin arviointikeino esimerkiksi murrosikäisen kohdalla.Yleisesti ottaen paremmat tulokset saadaan, kun perustetaan ne mittauksiin pelkkien tilastotietojen sijaan.